Ihminen yhteisön jäsenenä

Uskonto liittyy aina jollain tavalla yhteisöihin. Samankin yhteisön jäsenillä voi olla erilaisia mielipiteitä. Uskonnolliset yhteisöt luokitellaan tavallisesti kolmeen luokkaan: kirkkoon, lahkoon ja kulttiin.

Kirkko on organisoitunut yhteisö, joka ei sido jäseniään liikaa. Se muokkaa yhteisön arvomaailmaa, toimintaa ja tavoitteita sekä luo sääntöjä.Suomen kirkon suhde yhteiskuntaan on myönteinen, mutta toisaalta se toimii aktiivisesti yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamiseksi esim. antaa suojaa maahanmuuttajille, jotka Maahanmuuttovirasto on käännyttänyt.

Lahkolla tarkoitetaan tiukkaa sitoutunutta yhteisöä, jonka normia säätelevät monet normit. Lahkolla usein vahva johtaja. Lahko on myös hyvin perheen kaltainen eli tiivis. Suhteet tunnepitoisia ja yhteidenpito omiin lahkolaisiin tiivistä. Lahkot saattavat myös irrottautua muusta yhteiskunnasta ja muuttaa esimerkiksi maalle omaan rauhaan. Saattavat myös vastustaa muuta yhteiskuntaa. 

Kultti on puolestaan palvonnan ympärille kehittynyt löyhä yhteisö, joka korostaa yksilöllisyyttä. Kultit muodostaa usein yksittäisen, vahvan persoonan ympärille. Kultit ovat luonteeltaan hengellisiä ja niillä ei ole normeja eikä johtajia. Jokainen kultin jösen voi melko vapaansi säännöstellä omat rituaalinsa. 

Yhteisöt eroavat melko paljonkin toisistaan. Lahkossa ollaan paljon läheisemmissä suhteissa jäsenien kanssa kuin esimerkiksi kultissa tai puhumattakaan kirkosta. Lahkossa on myös ylivoimanen johtaja, kun taas toisilla yhteisöllä ei niinkään ja siinnä ollaan paljon tiukempia sääntöjen kohdalla. Tulokkaat liittyvät ryhmän jäseneksi usein vasta aikuisena ja jäsen omaksuu väsitellen ryhmänsä arvot, normit ja roolit. Aina uskonnollinen yhteisö ei tue jäsentensä tervettä kehitystä. Äärimmäisessä tapauksissa ryhmä tukahduttaa ja kahlitsee jäseniään sen sijaan, että se toisi turvallisuuden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Noin tiukista yhteisöistä on usein vaikea erota ja ryhmästä eronneet tai erotetut kokevat asemansa hyvin vaikeiksi. 

Raamatun tulkintatapoja

Raamattua voidaan tulkita monella eri tapaan. Yksittäinen ihminen voi tulkita Raamattua monella eri tulkintatavalla.

Allegorinen ja Pelastushistoriallinen tulkinta


Allegorinen tulkintatapa on vertauskuvallinen eli Raamatun tekstin katsotaan viittaavaan johonkin muuhun kuin siihen, mistä Raamatussa kerrotaan. Kristittyjen piirissä allegorinen tulkinta yleistyi 1500-luvulle asti. Kritiikki kuitenkin kasvoi 1400-1500 luvuilla. Kritisoijia oli mm. humanistit ja reformaattorit.

Pelastushistoriallinen tulkintatapa on luterilaisuudessa yleisin tapa tulkita Raamattua. Tässä käytetään historiallista tutkimusta ymmärryksen lisäämiseksi.  Pelastushistoriallinen tulkintatapa korostaa sitä, että Raamattu on ihmisen kirjoittama ja siksi siinä voi olla virheitäkin, mutta pyhä henki on osaltaan vaikuttanut siihen. Lukija päättää lopulta itse, mihin Raamatun osiin uskoo kirjaimmellisesti. Raamatun uskotaan myös sisältävän vanhoja käsitteitä.



 Fundamentalistinen ja konservatiivinen tulkinta


Fundamentalistiessa tulkinnassa Raamattua pidetään sanasta sanaan virheettömänä eli joka sana Raamatussa on täyttä totta.  Teksti on erehtymätöntä. Silti ihmiset, jotka tulkitsevat Raamatun fundamentalisesti valikoivat ja jakavat Raamatun sisältämät käskyt ja ohjeet sitoviin ja vähemmän sitoviin. Kannattajia on eri puolilla maailmaa eri kirkkokunnissa. Yhdysvalloissa sillä on erityisen merkittävä asema, jossa sen yhteiskunnallista näkyvyyttä ja merkitystä lisää yhteydet äärikonservatiiviseen politiikkaan.


Konservatiivinen tulkinta on astetta lievempi muoto fundamentaalista. Konservatiivisessa tulkinnassa myönnetään, että Raamatussa on jotakin virheitä pyrkien kuitenkin pitämään kiinni Raamatun kirjaimellisesta ja historiallisesta totuudesta.


Eksistentialistinen tulkinta


Eksistentiallistisen tulkinnan mukaan Raamatusta on etsittävä ennen kaikkea sanomaa. Tämä sulkee pois kaikki ihmeet ja miettii, mitä inhimmillisesti tärkeää jää jäljelle. Ajatus on, että Raamattu voi puhutella nykyihmistä, koska kokemus koskettaa nykyihmistä ja Raamatun ajan ihmistä. Raamatun historia ei ole olennaista, vaan Jeesuksen sanoma. Tulkinnan kannattajat aikoinaan ajatteli, että "Raamattu pitää riisua myyteistään". 

Eksegetiikka ja Raamatun tulkinta

Eksegetiikka

Eksegetiikka tarkoitta Raamatun tieteellistä tutkimusta. Raamattua luetaan ja tulkitaan monella eri tavalla. Kaikenlaiset tekstit vaativat tulkintaa ja soveltamista, jotta ne ymmärretään moitteettomasti.

Eksegetiikka ei ota kantaa hengellisiin uskon totuuksiin, tutkimus tulokset pitää pystyä perustelemaan tieteen keinoin.  Eksegetiikka jakautuu Vanhan ja Uuden testamentin eksegetiikkaan. Tutkija on yleensä erikoistunut vain toiseen testamenttiin, tai johonkin tiettyyn Raamatun ajan historialliseen tai kulttuuriseen tilanteeseen. 

Luonnontieteiden kehitys pakotti arvioimaan uudestaan Raamatun välittämää maailmankuvaa. Tutkijoita alkoi kiinnostaa Raamatun tekstien alkuperä ja tekstien merkitys. 

Eksegetiikan tavoitteena on ymmärätäminen. Jotta teksti voitaisiin ymmärtää, on pyrittävä selvittämään tekstin historiallinen merkitys. Eksegetiikassa hyödynnetään eri tieteenalojen menetelmiä ja tuloksia. Käytännössä tieteessä joudutaan tyytymään totuuksien sijaan todennäköisyyksiin - täyttä varmuutta historian tapahtumista on vaikea saada.

Redaktiokritiikissä tulkitaan tekstien kopiojien vaikutusta tekstien syntyyn ja muotoon.

Traditiokritiikissä selvitetään, miten tekstejä on alun perin käytetty.

Raamatun tulkinta

Raamatun tulkintaan vaikuttaa lukija itse. Kukin tulkitsee Raamattua oman esiymmärryksen pohjalta. Myös odotukset ja intressit ohjaavat tulkintaa tiettyyn suuntaan. Raamattu sisältää myös keskenään ristiriitaisia ohjeita käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Esim. Evankeliumin mukaan Jeesus toisaalta kieltää avioeron, toisaalla taas sallii sen tietyissä olosuhteissa. Näin Raamattu avaa tulkitsijoille ovia moniin eri suuntiin. Tekstien tulkintaan vaikuttaa myös lukijan käsitys Raamatun luonteesta.

Moraali

Etiikka ja moraali ovat melko läheisiä toisilleen. Moraalilla tarkoitetaan oikean ja väärän erottelua. Moraali saa alkunsa jo lapsena. Lapsi oppii tiedostamottomasti, että mikä on oikein ja väärin vanhemmiltaan. Jos vanhemmat tekevät "vääriä" tekoja ja antavat lapsenkin tehdä, niin lapsi ei erota sitä vääräksi ja täten lapselle muodostuu tälläinen kuva tietystä asiasta. Esim. jos lapselta kysyy, miksi muiden leluja ei saa ottaa, lapsi voi yksinkertaisesti vastata: "Äiti kielsi". Lapsi ei ole moraalisessa ajattelussaan vielä itsenäinen. Nuori alkaa itse miettiä mikä on oikein ja väärin. Tietenkin vanhemmilta opitut oikeat ja väärät asiat vaikuttavat vielä nuoreenki suuressa määrin.

Jokaisella ihmisellä on lähes erilaiset käsitykset moraalista. Esim. Abortti on väärin ja toinen ihminen pitää sitä ihan suotuisena asiana, että abortin saa tehdä.

Moraaliin sopii esimerkiksi hyvin seuraavat kysymykset:

-miten toimia tietyissä tilanteissa?

-mitä saamme/emme saa tehdä?

-mikä on hyvä tapa elää?

Uskonnollinen kokemus

Joku ihminen tulee uskonnolliseksi uskonnollisen kokemuksen kautta. Uskonnollinen kokemus voi olla esimerkiksi; että jumala vastaa rukoukseen tai "pelastaa" vakavasta onnettomuudesta/sairaudesta eli pelastaa lähellä kuolemaa.


Uskonnollinen kokemus on yleensä henkilökohtainen eli tapahtuu yksittäisille ihmisille, eikä suurille väkijoukolle samanaikaisesti. Kokemukset ovat hyvin erilaisia, eikä esimerkiksi ihmiset välttämättä usko toisen henkilön kokemuksia, koska ei ole itse kokenut mitään vastaavaa. Eikä toinen pysty sitä todistamaan muuta kuin sanoilla.


Kaikki eivät koe välttämättä koskaan elämässä uskonnollista kokemusta, kun taas toiset voivat kokea sen hyvin usein.

kuva: http://www.katimikola.com/pienet_suuret_sankarit.html